Sunday, September 4, 2011

Rapujuhlat

Olen ollut syömättä lihaa koko viikonlopun. Ei ole edes tehnyt mieli. Vaihtoehtoja on. Taitaa lähinnä olla kyse juurtuneista tottumuksista joita tietenkin voi muuttaa.

1990-luvulla koulussa ei juuri syöty vegeruokaa. Se oli ehdottomasti poikkeus josta täytyi erikseen mainita ja keittiön tädeiltä piti pyytää erikoiskohtelua. Ehkä jopa vanhempien todistuksella. Että oli oikeasti vege. Höyryävien liharuokien vieressä harvoille kasvissyöjille oli ehkä joku pieni kulho jotain vaihtoehtoista ruokaa. Poikkeuksellisille ihmisille.

Nykyisessä koulussani, jossa useimmat luokkatoverini ovat minua kymmenisen vuotta nuorempia, noin puolet ovat kasvissyöjiä. Kyseessä ei siis enää ole mikään marginaali-ilmiö. Maailma on muuttunut. Tällaisessa ympäristössä tuntuu erittäin luontevalta valita kasvisvaihtoehto.

Mutta sitten tullaan tilanteisiin jossa lihansyönti on erittäin keskeinen osa sosialista tapahtumaa, kuten esim. rapujuhlat, jossa koko tilaisuus keskittyy elävinä keitettyjen pienien äyriäisten syömiseen. Miten kasvissyöjä kohtaa tämän tilanteen?

Minulla on kolmet rapujuhlat edessä joihin haluan ehdottomasti mennä. Olen itse järjestämässä kaksia niistä, joten niissä pystyn vaikuttamaan tarjoiluun. Luin netistä vinkkejä vaihtoehtoisista rapujuhliin sopivisa ruuista. Rapujen korvikkeiksi on ehdotettu mm. merileväkaviaaria, latva-artisokkaa ja erilaisia piiraita. Myös munakoiso"silliä", juustoja ja kirsikkatomaatteja ehdotettiin. Tomaatit nostaisivat  punaisella värillään lautasen rapujuhlatunnelmaa.

Rapujuhlissahan syödään yleensä muutakin kuin rapuja joten lisäämällä vaihtoehtoja tarjoilu sen kun paranee - kaikille. Ja jokainen voi itse päättää mitä herkkuja syö. Kun muut ruokalajit nostetaan rapujen rinnalle samaan arvoon, ovat ravut vain yksi herkku muiden joukossa. Silloin niiden syömättä jättäminen ei tarvitsisi olla sen kummempaa kuin lipeäkalan syömättä jättäminen joulupöydässä.

No comments:

Post a Comment